Seurasaunan yhteiskehittäminen
Kehitämme Seurasaunaa kaikille avoimessa yhteistyössä. Seurasaaren ainutlaatuisessa merellisessä ympäristössä vierailee vuosittain satoja tuhansia kaupunkilaisia ja matkailijoita, jotka eivät tällä hetkellä pääse kokemaan saaressa elävää saunakulttuuria. Ajatus uudesta saunarakennuksesta on kuitenkin herättänyt myös huolta erityisesti Seurasaaren uimalan nykykäyttäjien keskuudessa.
Erilaisten odotusten ja toiveiden yhteensovittamiseksi järjestimme elokuussa 2023 ja lokakuussa 2024 yhteiset suunnittelu- ja kehittämistyöpajat erityisesti Seurasaaren lähiyhteisöille ja uimalan nykyisille käyttäjille. Ohjelman suunnittelusta vastasi Seurasauna ry:n lisäksi osallistavaan kaupunkisuunnitteluun erikoistunut FEMMA Planning Oy.
Viimeisimmässä työpajassa pohdimme erityisesti tulevan Seurasaunan ja nykyisen uimalan toiminnan yhteensovittamista ja saunarakennuksen sijaintia. Lähtökohtana keskustelussa oli kaksi sijaintivaihtoehtoa saunalle: eteläinen sijainti uimalan naisten puolella sekä pohjoinen sijainti uimalan miesten puolella. Näiden lisäksi esiin nousi uutena vaihtoehtona Seurasaunan sijoittuminen uimala-alueen keskelle, naisten ja miesten puolen väliin.
Monelle Seurasaaren nykyisen uimalan kävijöistä alastonuinnin jatkuminen alueella on tärkeää, ja saunan sijoittaminen uimala-alueen keskelle voisi olla yksi ratkaisu naturistialueen jatkuvuuden turvaamiseen. Muut sijainnit vaativat alastonuinnin uudelleen järjestämistä esimerkiksi naisten ja miesten alastonuinnin vuorottelulla tai yhteiskäyttöisellä alueella, jossa ei ole sukupuolitettuja uimavuoroja. Sen sijaan sekä rakentamisen ja huollon logistiikkaa ajatellen käytännöllisin ratkaisu saunan sijainnille olisi uimala-alueen pohjoinen osa.
Yhteiskehittämiseen osallistuneet näkivät paljon mahdollisuuksia Seurasaaren uimalan ja Seurasaunan kehittämiselle yhdessä. Yhteistyö voisi tuoda alueelle lisää kävijöitä ja sen myötä uusia palveluja sekä esitellä saunakulttuurien monimuotoisuutta.
Seurasaunan kehittäminen vaiheittain ja alueen arvoja kunnioittaen
Vuoden 2024 lopussa järjestetyn työpajan pohjalta aloimme tutkia mahdollisuutta sijoittaa uusi sauna lähemmäksi uimalan keskiosaa ja hyödyntää uimalan nykyistä infrastruktuuria. Vuonna 2025 päädyimme vaiheittaiseen, harkittuun toteutusmalliin, jossa alkuperäinen 130 k-m² suunnitelma supistettiin pienemmäksi rakennukseksi. Ensimmäisessä vaiheessa sauna hyödyntää uimalan olemassa olevia puku- ja wc-tiloja.
Suunnitelma kunnioittaa alueen kulttuurihistoriallista luonnetta. Saunan sijoittaminen uimalan yhteyteen mahdollistaa pääsyn kaikille uimalan kävijöille ja avaa tilan myös uusille käyttäjäryhmille. Vaiheittainen toteutus antaa joustavuutta ja mahdollistaa laajennukset tarpeiden mukaan. Erityisesti naisten alastonuinnin perinne on huomioitu sijoittamalla sauna nykyiselle miesten puolelle. Näin naisten kesäkäyttö säilyy ennallaan ja samalla uimalasta tulee saavutettavampi myös sukupuolivähemmistöille. Myös talviuinnin jatkuminen varmistetaan.
Vuonna 2025 saunan yhteisöllistä ja yhdenvertaista toimintakonseptia kehitettiin Sara Nyyssälän Aalto-yliopistossa tekemän opinnäytetyön pohjalta (Examining Viable Business Models for the Sauna Operations of a Communal and Inclusive Sauna Concept by the Seurasauna Association). Työssä lupaavimmaksi malliksi ehdotettiin Hybrid Social Enterprise Model -mallia.
